tieteellisyydellä maustettuja sanaleikkejä

Heisulivei pitkästä aikaa! Tänään tuleeki sit vähän erilaista, uutta ja ihmeellistä tekstiä (nojoo en lupaa mitään, etten joudu sanojani syömään). Nimittäin julkasen mun ensimmäisen tieteellisen tekstin, tai ainakin mun omaa tieteellistä tekstiä analysoivan tekstin. Kyseessä on siis KASORIENT -kurssimme tehtävä, jonka aikoinaan kirjoitin loppuun lisäaikaviikon viimeisen päivän viimeisillä tunneilla (lisäaikaviikko olikin sillon aikamoinen rukousvastaus ja -ihme, parasta oli, ku huomasin, et priorisointi kannatti: menin ihanaan Kohtaamo -iltamessuun, vaiks olis pitäny tehdä tota esseetä ja sit mulle siunaantukin viikko lisäaikaa - halleluja!) 

Mun kummitäti siis vinkkas, kun tätä blogijuttua alotin, että yks, mistä täällä kannattaa höpistä on mun luokanopettajaopinnot, sillä ne herättää varmasti kiinnostusta. Sitä vinkkiä noudattaen kirjotan siis nyt ensimmäisen yliopistoa käsittelevän blogitekstini ja sen kunniaksi myös kuvitan sen kuvilla, joissa mulla on päällä mun ikioma ihana opettajaidentiteetti -mekko. Kun bongasin sen kesällä Marimekon aleista, sanoin heti, että se kuvaa paremmin kuin mikään mun opettajaidentiteettiä. Niinpä äiti osti sen mulle yliopistoon sisäänpääsyn kunniaks (kiitti äiti :*)! Mutta nyt asiaan, tervetuloa  tutustumisreissulle essee -minääni ja kirjottajapersoonaani - toivottavasti nautit matkasta! 

Tieteellinen kirjoittaminen – uhka vai sittenkin mahdollisuus?

Tykkään kirjoittaa. Minulle tuottaa suurta iloa onnistua luomaan ajatuksiani sanoiksi, löytää niille juuri ne oikeat ja osuvimmat ilmaukset. Kirjoittaminen on minulle myös keino purkaa tunteitani - tyhjentää päätä ja järjestää mielen sekamelskaa.

Olen pienestä pitäen nauttinut kirjojen lukemisesta ja haaveillut itsekin oman kovakantisen julkaisemisesta niin kauan kuin muistan. Nuorempana loin sanoista tarinoita, nykyään blogitekstien kaltaiset Instagram-julkaisut ovat bravuurini. Päiväkirja on kulkenut aina ala-asteelta alkaen elämäni mutkissa mukana, mutta ystävyyssuhteemme syvyys on vaihdellut – toisinaan olemme tavanneet vain muutaman kerran vuodessa, toisinaan useamman kerran viikossa. Vaikka ajoittain nautin kirjoittamisesta suunnattomasti, tuntuu se joskus pahimmalta painajaiselta – tyhjän paperin täyttäminen ylitsepääsemättömältä haasteelta. Vanha sanonta “ei kukko käskien laula” kuvaa mitä parhaiten suhdettani kirjoittamiseen – se saa energiansa inspiraatiosta, jolla ei ole kotiintuloaikoja. Minulle kirjoittaminen on luovaa ilmaisua, jonka vastakohta on tieteellinen faktojen laukominen. Tästä syystä pelkkä tieteellisen kirjoittamisen ääneen lausuminen saa ihoni kananlihalle ja Johanna Hurtigin rinnastaessa (2000, 17) arkisen ja tieteellisen kontekstin, vaikkakin pelkästään ajattelun tasolla, kulmani rypistyvät automattisesti. Tässä tekstissä pohdin kuitenkin erityisesti suhdettani juuri tuohon tieteelliseen ja akateemiseen kirjoittamiseen ja olen päättänyt antaa sille uuden mahdollisuuden. Hurtigin (2000) esimerkin innoittamana pyrin löytämään siitä niitä samoja piirteitä kuin mitä “arkisessakin” kirjoittamisessa rakastan.  

Mistä asioista sitten tykkään kirjoittaa? Luonnollisesti sellaisista, jotka kiinnostavat minua ja joista kirjoittaminen tuntuu merkitykselliseltä ja mielekkäältä. Jos tiedän jo heti ensimmäisen sanan kohdalla, että tästä aiheesta kirjoittaminen on paitsi tylsää, myös turhaa, ei kirjoittamisesta tule yhtään mitään - se on vain pelkkää pakkopullaa. Toinen kirjoittamista lannistava tekijä on osaamattomuuden tunne. Jos alkuoletus on se, etten minä kuitenkaan osaa muodostaa päteviä lauseita kyseisestä aiheesta tai ainakaan vaaditulla tavalla, ei sitten jaksa edes yrittää. Ratkaisevaa on siis asenne ja motivaatio. Sama pätee opiskelussa ylipäätään kuten Katja Ryti ja Annukka Uusitalokin toteavat oppaassaan Antoisampaan opiskeluun (2002, 4-6). Ehkä tieteellisestä kirjoittamisesta itselleni luomat kauhuskenaariot johtuvatkin pitkälti vain tiedon puutteesta. Asia on vieras ja tuntematon ja kuulostaa melko vaikealta, mutta on paljon helpompi uskotella itselleen ja muille, etten tykkää siitä kuin että en osaisi sitä. Olen myös ajatellut, että tieteellisessä tekstissä käsitellyt asiat ovat niin kaukana omasta elämästäni, ettei niillä ole minulle mitään annettavaa. Jälleen päästään saman ongelman äärelle: negatiivinen suhtautumiseni tieteelliseen kirjoittamiseen juontaa juurensa ennakkoluulojen värittämästä asenteesta ja hyödyttömyyden ja osaamattomuuden illuusion aiheuttamasta motivaation puutteesta. Mutta peli ei ole vielä menetetty, muutos lähtee siitä, kun tiedostaa syyt omien ajatusmalliensa taustalla.

Antoisampaan opiskeluun –oppaassa viitataan Välijärven tutkimuksiin ja minun on helppo löytää itseni niiden pohjalta tehdystä toteamuksesta (Ryti & Uusitalo 2002, 27):

“Usein opiskelijat myös luulevat tieteellisen kirjoittamisen olevan totista ja monimutkaista kamppailua, vaikka tuloksena pitäisi olla nimenomaan persoonallinen ja omakohtaiseen pohdintaan perustuva teksti.”

Persoonallisuus ja omakohtaisuus ovat olleet viimeisimpiä sanoja, joilla olisin kuvaillut tieteellistä kirjoittamista. Ne ovat ensimmäisiä sanoja, joilla kuvailisin kirjoittamista, josta pidän. Eivätkä nämä kaksi, kuten jo aiemmin totesin, ole koskaan sopineet päässäni samaan lauseeseen. Olen kuvitellut, että tapani kirjoittaa; sanaleikkejä viljellen ja pyrkimyksenä erottua harmaasta massasta on jo itsessään ristiriidassa koko tieteellisen kirjoittamisen olemuksen kanssa. Olin kuitenkin väärässä, nöyrryn myöntämään sen ihan mustaa valkoisella, sillä tätä esseetä kirjoittaessani oletustani ovat romuttaneet myös konkreettiset esimerkit, nimittäin useampi tätä varten lukemistani lähteistä (ks. Hurtig 2000; Tommi Valkonen 2016; Ryti & Uusitalo 2002). Ne ovat tieteellisiä teoksia, mutta eivät alkuunkaan vastaa mielikuviani sellaisista. Niissä leikitään kielellä, käytetään arjen esimerkkejä, kieltä rikastuttavia metaforia ja persoonallisia tyylikikkoja sekä puhutaan asioista, joihin minulla on samaistumispintaa ja joista lukiessani saan itsekin uusia eväitä elämään. Ennakkoluulojen korjaaminen on ensimmäinen askeleeni matkalla tieteelliseksi kirjoittajaksi. Mutta jotta matkan päämäärä voitaisiin saavuttaa, pitää sen eteen tehdä oma-aloitteisesti töitä ja antaa aikaa.

Riittävästi aikaa ja tarpeeksi työtä, avainsanat yliopisto-opiskelun saloihin. Yliopiston toimintamallit, kuten tieteellisen kirjoittamisen käytännöt, eivät ole minulle kovin tuttuja. En ole mahdottoman nopea kirjoittamaan, ainakaan tuota minulle vielä kovin tuntematonta tieteellistä tekstiä. Suunnitelmallisuus ei ole vahvimpia puoliani, mutta juuri siitä itsenäiseen työskentelyyn pohjautuvassa yliopisto-opiskelussa olisi valtavasti hyötyä. Priorisoin yöunet helposti tärkeysjärjestyksessäni viimeisten joukkoon, vaikka ne ovat mitä merkittävimmässä roolissa oppimisprosessissa – yhtä lailla kuin säännöllinen ruoka ja liikunta. Ajoissa tekeminen lisää luovuutta ja vähentää stressiä, venytän tehtävälistan suorittamista yleensä viimeiseen mahdolliseen hetkeen. Nämä samat käytännön vinkit pätevät tieteelliseen kirjoittamiseen. Jälleen löytyy uusia, itse tieteellisyydestä riippumattomia syitä, miksi tieteellisen kirjoittamisen maailmaan pääseminen on aiheuttanut minulle erinäisiä vaikeuksia. (Ryti & Uusitalo 2002, 4-14.)

Jatkaessani aihetta käsittelevien teosten tutkimista huomaan, että tieteellisyydestä maalaillaan yhä houkuttelevampaa kuvaa ja sen vierastamisesta syytetään yhä enemmän sitä, ettei ole vain itse nähnyt tarpeeksi vaivaa. Johanna Hurtig, Merja Laitinen & Katriina Uljas-Rautio (2000) antavat tästä hyvän esimerkin:

“Ajattelemme, että tieteellisissä taidoissa ja niiden omaksumisessa ei ole mitään salaperäistä vaan taidot ovat tunnistettavissa ja omaksuttavissa, jos on viitseliäisyyttä. Koemme tieteellisen toimintaympäristön käytännölliseksi tekemiseksi, joka on parhaimmillaan avointa ja jakamiseen nojautuvaa, mukaansa ottavaa ja kutsuvaa.”

Nämä yllä mainitut “tieteelliset taidot” kuulostavatkin yhtäkkiä tavallisilta ja saavutettavilta. Tieteellisyyttä voisi pitää aivan kuin yhtenä oppiaineena ja verrata vaikka matematiikkaan: kummassakin on oma kielensä ja toimintamekanisminsa, joiden tunteminen on välttämätöntä, jotta ainetta voisi osata tai ymmärtää. Ei matematiikan parhaimpia ongelmanratkaisutehtäviä voi edes yrittää, jos ei tunne tapoja, joilla ne voisivat ratketa tai pysty laskemaan edes tavallisia pluslaskuja, ellei tiedä, mitä plusmerkki tarkoittaa. Mutta kun nämä taidot oppii, voi laskemisesta tulla kuin leikkiä - hauskaa ja koukuttavaa tekemistä. Tämä minun on helppo allekirjoittaa, matematiikka kun pitkään on ollut lukuaineista suosikkini. Vaikeampaa on ymmärtää, että sama voisi tällä logiikalla päteä tieteellisyydessäkin, lienee se kuitenkin totta, ei kai muuten niin moni tekisi intohimoisesti elämäntyökseen tieteellistä tutkimusta. Näin ollen voin myös pitää ihan mahdollisena sen toteutumista, että joku päivä tieteellisen tekstin tuottaminen tarjoaa minulle samanlaisia onnistumisen ja mielihyvän kokemuksia kuin “arkinen” kirjoittaminen parhaimmillaan.

Mitä sitten pitää sisällään tämä tieteellinen kieli, jossa voisi olla kaipaamiani välineitä tieteellisen kirjoittamisen käsittämiseen? Tieteellisen kirjoittamisen käsitteistöön kuuluu ainakin erilaiset tekstilajit kuten oppimispäiväkirja ja referaatti. Näiden sisältövaatimusten ja muotoseikkojen hallitseminen tekee tieteellisistä kirjoitustehtävistä jo paljon helpommin lähestyttävämpiä ja vähemmän pelottavia. Tieteellisen tekstin ominaispiirteitä on argumentoivuus, objektiivisuus, läpinäkyvyys ja selkeys. Kirjoittaessa tieteellistä tekstiä, on hyvä muistaa sen päätavoitteet: tuottaa uutta tietoa tai ainakin tuoda asiasta ilmi ennalta tuntemattomia ominaisuuksia sekä luoda johdonmukaisesti etenevä, eheä ja lähdeviittauksiltaan läpinäkyvä kokonaisuus. Tieteellinen teksti on yleiskieltä, joka usein sisältää myös sen käsittelemälle aiheelle tyypillistä terminologiaa. (Kielijelppi 2016.)

Ryti ja Uusitalo, viitaten Linnakylä ym. tutkimuksiin, ovat julkaisseet tieteellisen kirjoittamisen prosessia havainnollistavan taulukon (2002, 29), jonka kahdeksan vaihetta ovat hyvä ohjenuora, jota pitkin akateemista tekstiä kirjoittaessa kannattaa edetä. Näistä kahdeksasta vaiheesta (valmistautuminen, luonnostelu, jäsentäminen, muokkaaminen, toimittaminen, oikoluku, julkistaminen ja arviointi) minulle eniten haastetta tuottavat varmasti tekstin jäsentäminen, muokkaaminen ja toimittaminen, jotka kaikki liittyvät tekstin pitkäjänteiseen käsittelyyn ja oman tuotoksen kriittiseen arviointiin ja paranteluun. Kirjoittajana olen melko kärsimätön, mutta toisaalta myös perfektionisti. Tahdon saada kerralla valmista, tarkka suunnittelu tai harjoitusversioiden kirjoittaminen etukäteen ei ole minulle luontaista. Kirjoittaessani saatan kuitenkin miettiä yhtä lausetta tai yhtä sanaa, vaikka kuinka kauan, enkä ole tyytyväinen ennen kuin keksin juuri sen oikean tavan ilmaista haluamani asia. Osaan harvoin kirjoittaa puolitehoilla niitä näitä. 

Erityisesti tunnetila vaikuttaa valtavati kirjoitukseni sujuvuuteen. Hyvällä ja inspiroituneella hetkellä sanoja syntyy kuin itsestään ja koen lauseita luodessani jatkuvasti oivalluksia ja onnistumisen kokemuksia, mutta ahdistuneena tai muuten alakuloisena sanat saattavat kadota kuin savuna ilmaan – tekstin muodostaminen on yhtä vaikeaa kuin miekan vetäminen kivestä. Tuollaisina hetkinä tyhjän paperin kammo on mielessäni mitä tavallisin vieras, käväisipä se tätäkin tekstiä aloittaessa mieleni ovea kolkuttelemassa eikä millään meinannut suostua lähtemään matkoihinsa. Olen vahvasti Hurtigin kanssa samaa mieltä siitä, että tunteilla ja tuntemuksilla on merkitystä myös tieteelliseen ajatteluprosessiin (2000, 35-37); hyväntuulisena ideasuoni pulppuaa paljon voimakkaammin ja takaraivossa koputtelevista aavistuksista löytyy yllättävän usein se ratkaiseva puuttuva palanen, vaikka sitten tieteellisen tutkimuksen valmiiksi saattamista varten.

Tieteelliseksi kirjoittajaksi ja akateemisten tekstien taitajaksi kasvaminen on pitkä prosessi eikä koskaan tule täysin valmiiksi, mutta kuten niin monessa muussakin asiassa niin tässäkin pätee jälleen vanha viisaus “harjoitus tekee mestarin”. Tämän esseen mahdollistama oman tieteellisen kirjoittajapersoonan pohtiminen ja tässä käyttämieni lähteiden kautta uuden tiedon oppiminen on kuitenkin jo iso askel oikeaan suuntaan. Nyt näen tieteellisen kirjoittamisen jo aivan uusin silmin ja sain uuden kipinän opetella sen kieltä, jotta sen käyttäminen voisi joku päivä olla yhtä hauskaa kuin matematiikan laskeminen tai yhtä antoisaa kuin blogimaisten Instagram-tekstien luominen. Matkan yksi etappi on saavutettu, sillä löysin uuden jopa innostuneen asenteen ja aimo annoksen motivaatiota aikaisemmin painajaismaiseksi kuvailemaani tieteellistä kirjoittamista kohtaan. Nyt näenkin sen uhan sijasta mahdollisuutena.

Lähteet

Hurtig, Johanna; Laitinen Merja & Uljas-Rautio Katriina 2000. Tieteelliset taidot tutkimuksellisena lukutaitona. Teoksessa Johanna Hurtig, Merja Laitinen & Katriina Uljas-Rautio (toim.) Ajattele itse! Tutkimuksellisen lukutaidon perusteet. Jyväskylä: PS-kustannus, 7-11.

Hurtig, Johanna 2000. Ajattelu ilmiöiden lukemisen taitona. Teoksessa Johanna Hurtig, Merja Laitinen & Katriina Uljas-Rautio (toim.) Ajattele itse! Tutkimuksellisen lukutaidon perusteet. Jyväskylä: PS-kustannus, 12-43.

Kielijelppi 2016. Jelppiä akateemiseen viestintään. https://blogs.helsinki.fi/kielijelppi/tekijat/ (Luettu 1.12.2018)

Ryti, Katja & Uusitalo, Annukka 2002. Antoisampaan opiskeluun –opas. Yliopistokunta: Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.

Valkonen, Tommi 2016. Mestariopiskelija - Tiedettä muistin ja opiskelun optimointiin. https://learning2.uta.fi/pluginfile.php/802790/mod_resource/content/1/Mestariopiskelija.pdf (Luettu 1.12.2018)

muistoja rakkaasta lukiosta, sivistykseni kehdosta

kampaus Emman upeaa käsialaa (löytyy instasta nimellä cutebraids_by_emma ja kirjakaupasta kovakantisena nimeltä Emman lumoavat letit)

 tää on fiilis ko saan jonku kirjotuksen valmiiks ja oon siihen tyytyväinen, päti tässäkin esseessä

Kiva jos jaksoit lukee ja vielä kivampi (kirjotin tahallani väärin, ei tarvi korjata kuten opevanhemmat psst! tsekatkaa mmiisasin uusin video vain "opettajan lapsi" jutut, siinä on mun lasten tulevaisuus XD) jos jaksat kommentoida mp:n joko tosta mun esseestä, tosta mekosta, kampauksesta, miisan videosta, juttujen tasosta... käytä vapaasti mielikuvitusta tai kirjota selevää suomen kieltä - kaikki kiva kelepaa! hauskaa elämää ja pidä kiva loppuyö, muista mennä joskus kumminki nukkumaan (muistutus koskee myös mua, hehe)!

- ihmeen milja

© kuvista kiitos rakas pikkusisko, ihana elise ja super kiva iiris